Olen odottanut Yoyolle juoksuja jo jonkin aikaa, mutta eipä niiitä näy tulevan vaikka kirveellä uhkais (jota en kyllä ole kokeillut..).

Tiistaina treenailtiin ensin keskenämme ja Päivi ja Cracker saapuivat hieman myöhemmin paikalle, jonka jälkeen treenasimme ja "treenasimme". Avokulmia kepeille otin oikeastaan ainoastaan Yoyon kanssa agilityn saralta. Stanleyn kanssa kertailimme myös keppejä, jotka eivät sujuneet tällä kertaa kovinkaan kehuttavasti, mutta pojalla oli taas hauskaa ja vauhti päällä! Tämä asia on se ehdoton numero 1 meillä.

Keppien ohella otettiin tokoa ja saatiin Päiviltä hyviä vinkkejä miten työstäää mm. seuraamista tarkemmaksi. Nyt sitten hiotaan tätä (varsinkin sitten kun juoksut suvaitsevat tulla). Tavoitteena olisi saada toko siihen kuntoon että jos kohta ilmoittelisin Yoyoa loppukesän ja syksyn toko kisoihin niin kokeilaan tikulla jäätä ja katsotaan onko meillä mahdollisuudet siihen havittelemaani TK1seen.

Tulevaisuuden ohjelmaan kuuluu 25.4 Vaasa KV näyttely, johon osallistuu Yoyon lisäksi 3 pientä karkeakarvasta popoa. Yoyo on nypitty karkeasti tällä viikolla ja ensi viikolla sitten harjoitetaan hieno säädöt. Lisäksi pitäis varmaan ottaa nyt päivittäin vähän näyttely remmissä kävelemistä, koska viimeisimmissä näyttelyissä liikkeiden arviointi on hankaloittanut Yoyon pudistelu kehässä.

Ensi viikolla tapahtuu agilityn saralla se että järjetämäni psyykisenvalmennuksen kurssi on torstaina. Olen tätä odottanut ihan täpinöissäni jo pidemmän aikaa, koska tiedä että tämä on se osa suorituksiamme, joka pahiten mättää. Voin jo kuvitella sitä jännitystä mikä on tiedossa Torniossa ja Turussa. Tehdäänhän silloin podengojen historiia, kun Yoyo osallistuu ensimmäisenä podengona ikinä SM-kisoihin ja MM-karsintoihin. Lisäksi omista kisoista näissä karkeloissa on jo jonkin aikaa ja olen asettanut Yoyon kanssa tavoitteet kauttaaltaaan kovemmiksi kuin Reetalla ikinä. Kuinka siisi saada rento suoritus ison yleisön edessä? Vielä kun otan paineita jo siittä jos on yksi tietty henkilö paikalla!?!?! Ahdistaa jo nyt. Pitää varmaan jonkin asteisia rauhoittavia hankkia.

Astutus mietteet Yoyon kohdalla on pyörinyt myös mielessä kaikin tavoin. Viitaten asioihin, joita on muiden podengo ihmisten foorumeilla käsitelty. Mitä jalostuksen arvoista on Yoyossa? Mitä taas sellaisia asioita Yoyossa on mitä en haluaisi viedä eteenpäin? Millainen uros olisi paras? Mitä ominaisuuksia halun urokselta?
Ajan kohdaksi olen astutuksena miettinyt syksyn/talven juoksuja, jotka ajallisesti olisivat parhaat pennuille.

Hyvää Yoyossa:
-luonne
-karvan laatu
-koko
-terveys (tutkitusti!!!!)

Huonoa Yoyossa:
-etutassujen lievä ulkokierteisyys
-liikkeet saisivat olla takaa paremmat

Urokseksi olen miettinyt ulkomaan tuonteja ja ulkomaista urosta, jotta podengojen kantaa saataisiin laajennettua. Toisaalta taas sitten uudet LP tapaukset ulkomaan tuonneissa laittavat miettimään. Onneksi miettimis aikaa on vielä hieman.

Palatakseni agilityyn taas.. Stanley osallistuu Lauran (omistaa Stanleystä puolet) kanssa podengojen agility leiriin, jonne osallistuu huimat 24 podengoa, joista suurin osa on täysin kokemattomia agilityn saralla. Tässä minulle oiva haaste!

 

No niin eiköhän tässä ollut tarpeeksi höpinöitä tälle päivälle:)