Juuri saavuin koirien kanssa lenkiltä. Tarkoituksena oli lenkin yhteydessä ottaa Yoyon kanssa seuraamista (jota olemme työstämässä tiiviimmäksi ja tarkemmaksi ehkä tulevia tokokisoja varten). Kävelimme ensin reilu puol tuntia ja juttelin äidin kanssa puhelimessa ja sitten etsimme kuivan kohdan, jossa seurailimme. Ja hienosti lähti sujumaan. Tyttö on tajunnut pikku hiljaa mitä siltä haluan. Itselläni on suurimmat ongelmat oikean aikaisen palkauksen kanssa vaikka naksulla koulutankin, koska en ole ihan 100% (vaikka pitäisi olla) milloin Yoyo tekee juuri niin kuin pitää, koska toko tietämykseni on toooodella vähäistä. Noh eiköhän tämä tästä.
Samalla tuli lyötyä lukkoon lauantai aikataulu eli:
- juna kohti Tamperetta lähtee Kuopiosta 4.08 (joo olen hullu)
- juna saapuu Tampereelle 7.50
- tästä otamme äidin ja koirien kanssa suunnan kohti Vaasaa (ajoaika noin 3½ tuntia)
- kehä on ilmoitettu alkavan 12.15
- näyttelyn jälkeen suuntaamme kohti Varkautta ja mummolaa (ajoaika noin 6½ tuntia)
- Varkaudessa vietämme sitten sunnuntain
- Vosallistun Yoyon kanssa Jari Laitisen koulutukseen
- Kuopioon palamme joko sunnuntai illalla tai maanantai aamuna riippuen minun koulusta
Taidan olla hieman hullu?!?! Voisi nimittäin viettää viikonlopun kotona ja lähettää Yoyon maailmalle (eli siskoni tuli hakemaan), mutta ei kun ei. Viime viikonloppu tuntui niin turhalta ja turhauttavalta kun ei ollut mitään ohjelmaa, mutta nytpä on.
Probleemia on taas tullut esiin. Minulla on kohta syntymäpäivät ja pitäisi keksi mitä hitto haluan lahjaksi. Tänään sitä on kysynyt sekä äiti ja iskä, mutta enpä ole osannut vastata kun "en mä tiiä", koska en oikeesti tiedä. En oikeen tunnu akuutisti tarvitsevan mitään (paitsi suuren lottovoiton ;)) ja hirveästi mitään turhaa en tarvitse. On ollut nyt hiukan puhetta että jos porukat ostais mulle Wiin. Se ois kyllä ihan kiva lahja ja siittä ois kans hyötyä (ainakin jollain tavalla). Mutta täytyy miettiä.
Toinen ongelma liittyy myös synttäreihini. Juhlinko niitä vai en?!? En ole mikään synttäri tai vappu ihminen, joten juhliminen ei ole minulle mitenkään pakollista näidenkään aiheiden tiimoilta. Vois tietenkin miettiä sitä mitä kavereiden kanssa juteltiin eli piknikkiä, mutta jos sää on yhtä kylmä ja märkä maa niin ei kiitos. Voishan sitä tänne kotiinkin jotkut pienet juhlat järjestää. Baariin ei kiinnostaisi yhtään mennä. Ei niin pätkääkään. Mutta miten muuten ihmiset oikeen juhlii? Onko ideoita?
Muita vapun suunnitelmiakin on (tai noh vapun jälkeisiä). 2.5 mennään molempien podengojen kanssa Sari Vähäniityn koulutukseen ja sitten 3.5 mennään JOAn kisoihin Joensuuhun.
Kommentit