Kuka voisi vastustaa viestiä "lähtisitkö jossain välissä tänään mun kaa pikkasen reenaamaan?" Noh en ainakaan minä, kun eilen ei tullut hirveästi tehtyä mitään mielekästä (paitsi hierottua yks koira ja temppuiltua Yoyon kanssa, mutta muu päivä oli ihan turha). Elikä ollaan siis lähdössä tuossa yhden kieppeilla sorsikseen treenaamaan! En oo innoisani tai mitään:) Treeni seurakin on mitä parasta niin mikäpä tuossa treenatessa.

Stanin kuulumisiakin kuulin taas eilen (ja varmaan joka päivä). Se pieni poika oli seonnut Runsalassa (Ruissalo på svenska), kun oli nähnyt ketun. Oli koko ajan etsinyt sitä katseellaan ja nenällään takatassuilla seisten ja kuono pitkällä. Tällä kertaa myös hevosten varsojen kohtaaminen oli sujunut paremmin kuin viimeksi. Ehkä viime kertainen rähjääminen oli minun puolustamista niiltä hirmu pelottavilta heposilta. :)
Niin ja Stani ja Verdi kohtasivat eilen ihan sattumalta kasvokkain portaista´: KATASTROFIN AINEKSET tosissaan. Isä ei tiennyt että siskoni oli avannut huoneensa oven ja Stani ja Möykky olivat vapaana. Sitten saapui Verdin kanssa kotiin ja päästi pojan sisään. Pojat oli sitten kohdannut rappiksessa kattelleet hölmistyneinä toisiaan ja kääntyneet molemmat omiin suuntiinsa. Verdille sen "häkkieläimen" (siis ne on portin kummankin puolin kuin eläintarhassa) oli ollut varmaan aika pysäyttävä ja ihmeellinen kokemus. Kuin myös Stanille. Katsotaan nyt kun menen vanhempieni luo kolmisen viikon päästä niin pojat nukkuu varmaan vierekkäin sohvalla ;)

 

 

 

Ps. Stani saa jakaa sängyn siskoni ja Möykyn kanssa ja on erittäin tyytyväinen tähän ratkaisuun koska Möykky on hänen bestiksiä <32139391.jpg