Elikä herätys kello soi lauantai aamulla klo 2.30 ja eikun suihkuun ja tavaroiden varmistaminen. Tunnin päästä lähdimme porukassa kohti rautatie asemaa, josta juna lähtisi kuljettamaan meitä kohti messaria klo 4.08. Taas tuli mietittyä että on tämä koiraharrastaminen niin hullun homma eikä motivoinut yhtään lähteä siihen aikaan näyttelyyn! Jos agista ois ollut kysymys niin aikahan ei olisi ollut mitenkään kamala ;) Noh koitin torkkuilla junassa, mutta eihän siinä oikeen aivot antaneet rohkeutta nukahtaa, koska Kouvolassa oli vaihto.

Psilassa olimme 8.41 ja isä tuli meitä vastaan ottaen Stäbän hellään huomaansa kohti Turkua (ei siis isä ei pelkästään tämän takia ajanut pääkaupunki seudulle). Me Yoyon kanssa lähdimme sitten rohkeasti uhmaamaan koiraveän paljoutta messukeskuksen käytäville. Kehän löyt'misessä meni hetki kun en oikeen ollut kartalla, mutta kyllä se sieltä löytyi kiitos taas kerran isojen numero viirien! Häkki paikkoja oli paljon juuri sillä kohdalla vapaana joten linnoitin meille pienen kohdan ja lähdin moikkaamaan muutamia tuttuja sekä seurailin sileiden popojen kehiä siinä sivussa. Tuomari teki mielestäni mielenkiintoisia ja yllättäviä valintoja (tosin kaikki niistä eivät olleet sellaisia osittain jopa valitettavasti...). Siskoni -ja Yoyon händleri- saapui myös paikalle ja siirtelimme tavarat penkkien alle ja siittä alkoi sitten jännitys ja odottaminen.

Karkeiden urosten jälkeen Siiri otti Yoyon ja lähti valmistautumaan esiintymiseen. Karkeissa uroksissa tuomari teki yllättävän ratkaisun (mikä ei ollut ollenkaan huono) ja valitsi voittoon junnun (joka kieltämättä on minun mieleeni). Yoyon kasvattaja ja muu popo kasvattaja o´n puhunut minua ympäri (tai ainakin yrittänyt puhua) että teettättäisin Yoyolla pentuja ja kun Siiri meni tytön kanssa valmistautumaan niin samat henkilöt koittivat puhua Siiriä puhumaan minut ympäri Yoyon astutuksen suhteen. (Tuo astutus on vähän kaksipiippuinen juttu monessakin suhteessa. Joka toinen päivä olen tuota pennuttamassa ja joka toinen päivä en ehdottomasti. Saapi nähdä miten käy).

Noh sitten alkoi nartut ja vuoroon tulivat valio nartut, joita taisi yhteensä olla kolme tai neljä (en yhtään muista). Yoyo esiintyi hienosti ja itse seurasin jännittyneenä kehän laidalla. Hirmuisesti tuomari jutteli Siirille Yoyon ollessa pöydällä. Itse olin sellaisen matkan päässä etten kuullut mitä tuomari kertoi niin todellakin pelkäsin ettei Yoyo ollut hänestä hyvä koira (tämän päättelin hänen eleistä). Liikeissä Yoyo käveli erittäin kauniisti ja asiallesti sekä seisoi erinomaisesti tuomarin kirjoittaessa arvostelua. Tämä osuus oli mielenkiintoinen. Tuomari oli ollut koko ajan (kaikille popoille) kauhean eleetön ja salaperäinen, mutta nyt tuomari ja tuomarin kaikki avustajat nauroivat ja hy,myilivät -tämän oli kai pakko tietää hyvää (en tiennyt sillä hetkellä kun jännitys oli aivan valtava -näyttelyitä nimittäin jännitän ihan kamalasti!). ERI tästä. Tuomarin kommentteja arvostelun aikana oli ollut että partaa olisi voinut olla enempää/se oli sivoinut olla pitempi, mutta tästä komenttia oikeastaan kaikille popoille. Yllättävä ja hauska kommentti oli että tuomari kysyi onko Yoyo kantavana!??! Noh eihän se ole, mutta sillä alkoi juurikin juoksut junamatkalla, joten siittä johtuvaa turvotusta on kyllä:) 
Muut valio nartut arvosteltuaan valio nartut asetettiin järjestykseen. Tuomari juoksutti koirat kierroksen ympäri ja Yoyosta tuli luokka voittaja!!! :O Siirin ilme oli aivan mieletön. Lisää jännitystä siis tiedossa. Paras nasttu kehässä oli monen näköistä narttu popoa ja tuomari juoksutti tyttöjä monta kertaa kehää ympäri. Pysäytti koirat ja silmäili eritoteen paria koirakkoa tarkemmin, joten tässä vaiheessa alkoi jo olla sellainen olo että Yoyo olisi ehkä tyyliin PN3, mutta ei Yoyo oli paras narttu YKKÖNEN! (Siirin ilme vieläkin mahtavampi) kera cacibin, voittaja -tittelin ja osallistumis oikeus cruftiin (tässä vaiheessa minä aloin itkeä -jännitys+onni+väsymyt)!!! Wau! Noh sitten jännitimme vielä kumpi tytöstä tulisi ROP vai VSP......... VSP!!

Yoyon arvostelu kaikessa täydellisyydessään oli tällainen:
" Bitch of excellent type and size. Nice head and axpression. Beatiful ear placement and pigment. Excellent neck, topline and tail placement. Correct chest and angulations. Excellent coat texture. Excellent mover." 

Muita kommentteja joita tuomarilta tuli: "Mitä korvalle on tapahtunut" -sillä on siis reikä toisessa korvassa tai noh kolo- Siiri kertoi että toinen podengo puri sitä, joka on siis aivan totta (Stäbä) ja vastauksena "Se on niin tyypillistä!". Siiri sai kehuja esittämis taidoistaan, jotka ovat mielettömät. Tuomari kertoi että heti oli tullut sellainen WAU efekti, kun oli nänhyt tuon parivaljakon. Tuomari kyseli mistä Yoyo on ja ihmetteli että se on suomalaista kasvatus työtä (tosi hyvää siis suomalaisille popo kasvattajille!). Paljon muutakin kehuja Yoyo sai.

Kun Siiri meni Yoyon kanssa hakemaan arvostelua tuomari rapsutteli iloisesti tyttöä ja he juttelivat Siirin kanssa koirasta. Siiri kertoi Yoyon agility saavutuksista ja tuomari ei voinut kuin ihastella koiraa.

Sydäntä kaikkein eniten tässä lämmittää se että kaikki nämä kehut tulivat portugalilaiselta tuomarilta joka oikeasti tietää popot ja tietää mitä hakea!!!!!!!!

Lopu päivä meni ihmetellessä kojuja ja junnu finaaleja sekä tuli bongattua SAGIn koju ja siellä olevia tuttuja jossa tuli vietettyä sitten varmaan tunti. 'Tämän jälkeen väsyneen koiran kanssa Pasilan asemalle syömään ja kohti kotia. Kotona oltiin sitten vähän ennen puolta yötä erittäin väsyneinä, mutta onnellisina.

 

Väsyneitä ja onnellisia ollaan edelleenkin. Mehän arvailtiin että tuloksena olisi joku tyyliin ERI2(3) ja PN2/3/4, mutta ei toi mun tyttö on siis Voittaja09. Nyt vaan yksi vara-cacib cacibiksi niin tyttö on oikea intti!!

 

Yoyon uusi titteli rivi koko komeudessaa on siis V-09, FI, S, LV & LT MV (C.I.B) Belmex Ilhota.