Sunnuntaina 5.12

Uusi halli on kyllä aika hulppea pitää mainita näin aluksi (Hukka Halli).
Yoyo puhkui intoa, kun ei tiennyt mihin oltiin menossa (tai tiesi se että aksaan pääsee varusteiden perusteella) poukkoili joka suuntaan eikä tiennyt miten päin olisi. Elisa veti treenin joka oli bemarileiriltä ( tai sen inspiroima). Seuraavaksi kommentteja suorituksestamme:
*Alku"suoran" jälkeen olisi pitänyt kääntyä tiukasti esteelle, mutta hienosti Yoyo irtosi putkeen!! Ai että se on nykyään makea kun se irtoilee.
*Oikeaan putkeen irtosi sitten niin hienosti että melkein meni kylmät väreet, mutta ei auttanut jäädä ihailemaan vaan piti jatkaa vauhdilla eteenpäin. Viuh vauh ja parin esteen kautta taas putkiin.
*Kepeille oli aivan hirmunen vauhti ja koira katseli vain minua niin ei onistunut heti vauhdikas avokulma vaan vaati useamman toiston ennen onnistumista.
*putken ja puomin erottelu onnistui hienosti ja koira sujahti putkeen, mutta kun puomille olisi ensimmäisen kerran pitänyt mennä tytteli katseli vain minua silmät suurina.
*Seuraavaksi piti olla meille helppo kohta jossa vauhdilla takaakierto kahden esteen välistä, mutta ei! Nyt tuli taas esiin se mikä ACEllakin eli tietyissä kohdissa haltuun otto on olematon. Tämä vaati usean, usean toiston kera palkkauksen ennen kuin onnistui.
*Uusintana onnistui sitten lähes täydellisesti :) Hieno poppis

*Sivussa treenailtiin sitten kontakteja kontaktrainerillä ja hienosti sujui. Kerran tyttö juoksi sellaisella vauhdilla kontaktille että löi leukansa ja jotain muutakin esteeseen ja tipahti, mutta selvittiin pelkällä säikähdyksellä.

 

Kisat 6.12

Kyydin kanssa oli ensin hankaluuksia, mutta lopulta kyyti löytyi ja päästiin kisaamaan. Tavoitteena saada puuttuva irto nolla ja arvokisanollat kasaan. Mutta kuinkas sitten kävikään..

A-rata:
Radan alku oli hieman haastava (tai ei oikeastaan), mutta loppu oli sitten hirveää posotusta suoraa kentän päästä päähän. Alussa otin sitten kunnon haltuunoton että sain mukamas irtoilevan koirani kahdne putken pään ohi. Rämps ja muurin palikat olivat alhaalla liian tiukan käskytyksen takia. Ja eikun tykittämään! Hieno juoksukontakti puomille ja Alle (ACEn loikka tipotiessään). Sitten ryssittiin kepit. Yoyo aloitti sika hienosti kepit, mutta mamma sitten kehui liikaa siittä takaaleikkauksesta ja kääntyi kattelemaan minua. Sen jälkeen täysillä maaliin.

B-rata:
Tämä oli sitten vähän mutkikkaampi, mutta silti täyttä juoksua. Takaaleikkuu toimi ihan sika hienosti samoin keppien avokulma. An kontakti oli hyvä, mutta sen jälkeinen hyppy unohtui sitten poppikselta siinä vauhdissa eli hylsy ja tavoite jäi saavuttamatta. Loppu rata oli upea kaikin puolin. Tästä olisi saanut sika hienon nollan.

Toivottavasti vuoden vaiheessa loppuu tämä säännöllinen tulokselliset kisat - tuloksettomat kisat vuorottelu.