AGILITYVUOSI 2010
Maanataina oli agilityvuotemme (varmaan muitakin juttuja samassa) viimeiset kilpailut, joten nyt on hyvä aika koota yhteen vuosi 2010 tänne blogiin.
 
__Tammikuu__
*Treeneissä Yoyo pohti liikaa haluttuja uusia ohjauksia ja se näkyi nopeudessa. Treenien osalta kokeilin myös lk collieta muutamia kertoja.
*Suurin muutos tapahtui tammikuussa kun tutustuin nykyiseen avomieheeni ja kihlattuuni (joo asiat on tapahtunut aika reippaaseen tahtiin, mutta hyväkin näin). Se muutti vuottani monella tavalla hyvässä ja pahassa.
*Kisakausi korkattiin Turussa 23.1 ja olin saanut entisen valmennettavaini ja yhden parhaista ystävistäni mukaan kisareissulle. Kisareissu tiesi paljon riemua, mutta samalla oli tiedossa haikeutta. Reetta kisaisi viimeisen virallisen kisansa, kun ikää oli melkein 12 vuotta. Yoyon kanssa tuloksina 5, 0 ja hylly, Stanille hylly (ja tämä kisa oli sitten pojan vuoden ensimmäinen ja ainoa kisa :/) ja Reetalle hieno tulos 10 (ylläri kontaktien kunnon roiskasut).
*Reetan viimeisestä startista olin aina haaveillut ATTllä ja tuomarina olisi ollut Anders Virtanen, koska ATT on kotiseuramme ja kisauran olemme aloittaneet Anderssin radoilla. Toive toteutui ja rata oli Reetan osalta hieno vaikka mummo ei kääntynytkään enää kuin nuorempana. Tällä junttiohjausradalla jäimme vain nelisen sekuntia kärjestä, joten mitä se olisi ollut aikoinaan?
 
__Helmikuu__
*Tieto ettemme pääse European Oppen joukkueeseen veti minut pariksi päiväksi ihan maahan, koskka into ja odotus oli ollut kova noiden kisojen osalta. Olisin saanut täydellisen lomareissun agilityn parissa, mutta ei.. (noh jälkeen päinhän olin tästä onnellinen koska Yoyo olisi hukkunut siihen mutaan!!)
*Kisojen osalta kävimme kaksi kertaa Varkaudessa ottamassa hyllyjä, vitosia ja kymppejä
 
__Maaliskuu__
*Tämä kuukausi mullisti taas elämäni. Hurjia mullistuksia koko ajan... Olin koirien kanssa lenkilläl Vänärin jäällä, kun matkalla kotiin kaaduin komeasti ja mursin ranteeni!!!! Tämän takia meillä jäi välistä Lappeenrannan kisat ja elämäni oli hetken koiratonta, koska jo itsestään huolehtiminen tuotti hankaluuksia. Onneksi agilityn harrastaminen jatkui kouluttamisen merkeissä ja kyllähän kisoissakin tuli pyörittyä ilman koiruuksia.
 
__Huhtikuu__
*Agilityn osalta keskityin edelleen kouluttamiseen koska koirat olivat Turussa. Onneksi minulla oli huippuryhmä, jonka menoa oli ilo katsoa.
*Tässä kuussa sain myös vihdoin kipsin pois ja valmistautuminen evakkomuuttoon tuli alkaa
 
__Toukokuu__
*Putkiremontin takia muutin evokkoon rakkaani luokse
*Yoyo palasi kotiin, mutta eroahdistuspotilaamme Stanley sai jäädä viettämään leppoisaa elämää Turkuun, jotta naapurit ja asunto säästysisi pojan tempauksilta kun ikävä iskee
*Agia alettiin väntämään lähes heti kun Yoyo kotiutui ja kisoja oli pitkästä aikaa luvassa, joka oli onni minulle koska olen jollain tasolla riippuvainen kisaamisesta
*Varkaudesta haimme taas parit kympit (kun yhteinen sävel oli hieman hakusessa tässä vaiheessa pitkien taukojen jälkeen). Seuraavista kisoista Pieksämäeltä otettiin vähän sitä sun tätä tulosta.
*Pulkkilan Jannen koulutus käytiin kaluamassa Mikkelissä, mutta se jäi vähän anniltaan pieneksi..
*Mutta sitten maailma mullistui taas! Kisasimme Lieksassa ja saimme ensimmäisen NOLLAVOITTOMME!! Näin ollen toinen serti sekä osallistumisoikeus MM-karsintoihin! Wou. Muina tuloksina vitonen sijalla 3 ja 1,73 voitolla (sinne jäi eka hyppyserti).
*Olimme taas varakoiria HUPUn SM-joukkueessa... Ehkä ensi vuonna sitten...'
 
__Kesäkuu__
*Ennen SM-kisoja harjoiteltiin vielä yhdet kisat omalla seuralla ja tuloksena hylky ja nolla. Tästä oli hyvä alkaa valmistautua SM-kisoihin
*Olimme taas saavuttaneet siis osallistumisoikeuden SM-kisoihin, jossa tiedossa oli perjantaille kolme starttia:Yoyo, Bono ja Bono, lauantai: vapaa päivä ja sunnuntaina: ainakin karsintarata. Matka oli hieman extremeä kun ilmoittautumisaika läheni ja VR hidastui hidastumistaan. Lopulta ehdittiin paikalle aika nappiinsa. Bonon kanssa vedettiin kunnon vehnä-shoow agiradalla, mutta hyppäriltä sikamakee hieman yliaikainen nolla ja Yoyon kanssa samaiselta hyppäriltä yliaikainen vitonen. Hyvät harjoitukset sunnuntaita varten.
*SM-karsinta rata oli tehty meille kuin nyrkki silmään: takaakierto... takaakierto... takaakierto.... takaakierto... takaakierto... ja vielä muutama takaakierto. Muurin palikoiden tiputus tiputti sijaamme hieman, mutta koska rata oli monelle erittäin haastava sijoituimme karsinnassa sijalla 22. Sain huiman paljon kehuja radastamme ja jos palikat ei olisi tippunut niin se rata olisi ollut täydellinen FLOW-rata, kun kaikki sujui kuin ajatus. Finaali rata oli sitten helpohko. Nolla suoriuduimme puomille asti. Puomilla himmailin ja sivulta alas (kuten Lieksassa). Tämän ansiosta ohjaajalle syttyi lamppu ja asiaan oli tuleva muutos. Lopulta sijoituimme kahdenneksitoista!!! WAU!!
*Yoyo kävi myös vähän misseilemässä Tanskan maalla Maailman Voittajassa. Tuloksena ERI-1 PN2 ja paljon uusia kokemuksia.
 
__Heinäkuu__
*Lomailtiin Lieksassa ja Turussa Tn kanssa
* Kuvasin agilitytuttuni häät, joka oli erittäin miellyttävä kokemus ja olin taas kokemusta rikkaampi. Hienot häät ja upea pariskunta.
* Koska toukokuussa olimme saaneet Yoyon kanssa osallistumisoikeuden MM-karsintoihin oli pakko lähteä Turkuun! Kisat eivät menneet ihan suunnitelmien mukaan, mutta kokemuksia rikkaampia ollaan taas. Ensimmäisen radan saimme juosta kokonaan läpi, mutta kohtaloksemme koitui kepit sekä An ohitus. Toisen radan pilasivat pörriäiset, joita Yoyo pelkää. Ne pörisivät viimeisessä karsinassa ja molempien keskittyminen herpaantui sen takia taas kepitys virhe.
*Viikon päästä lähdimme sitten koulimaan airiksia Pomarkkuun. Jännä kokemus, joka aluksi ei ollut ihan mieleeni, mutta kun sopeuduin porukkaan ja pääsin ikävästä niin kaikki muuttui riemuksi. Yoyo voitti leirillä TOTO-juoksun pienet koirat ja kun aikoja katsoi se voitti myös monet airikset! Huisi mimmi!
*Tässä kuussa tein Yoyolle sen ensimmäisen hammasUÄn ja nyt hampaat kiiltää (tai sitten ei ;))
 
__Elokuu__
*Heinäkuun loppu ja elokuun alku meni dopingin takia karensissa, mutta sitten alkoi tosi toimet ja upeaakin upeampi loppu vuosi, josta en olisi koskaan voinut edes haaveilla!!
 * Piirinmestaruus kisat käytiin Kuopiossa 15. päivä. Kohtaloksemme tuli PiirM-5 yliaikaisella vitostuloksella, kun ohjaaja ei osannut ohjata sika varmaa takaa kiertäjää takaa kierrolle!! Hertileijaa…
 
__Syyskuu__
*4. päivä lähdimme Mikan ja Mikon kera Jyväskylään. Lähdin kisoihin luovuttaneena vaikka tiesin että tuomari sopisi meille, mutta siellä oli muutama huippu menijä, jota pelkään. Loppu tuloksena kuitenkin tuplanolla voitolla ja kakkos sijalla. Olin suorituksistamme ikionnellinen vaikka voitto tulikin kuukautta liian aikaisin AVA silmällä pitäen. Päivän kruunasi vielä Mikon tuplat ja rotumestaruus!
*Seuraavat kisat kisasimme Pieksämälle, jossa olin jo lähes varma että meillä oli lähtöongelma! Yoyo oli karannut Jyväskylän ekalla radalla ja karkasi taas ensimmäisellä radalla, jonka takia kaikki meni plörinäksi, mutta hauskaa oli tietenkin :D
*25.päivä sain kunnian toimia tuomarina KooKoo-99 seuranmestaruuskisoissa koulutusreissun yhteydessä. Olipa hauskaa!
 
__Lokakuu__
*agilitykisailu alkoi sumuisissa merkeissä kun koitimme Mikan kanssa löytää tietämme todella sankan sumun keskeltä Mahin kisoihin. Lopulta löysimme perille ajoissa ja vain yksi hirvi oli hyppinyt edessämme. Mikkelistä kotiin tuotiin taas tuplat sijoilla 3 ja 11
*Hupun seuranmestaruus jäi saamatta. Tarvoimme todella pehmeässä maneesissa kolme ties mitä tulosta vaikka koira toimi ihan todella makeasti irroten ja nauttien tekemisestään.
*Sitten tuli se jännittävimmistä jännittävin päivä eli ensimmäinen mahdollisuus AVAutua! Toiveet olivat suuret. Yöllä en ollut nukkunut juuri ollenkaan jännityksen takia, joten väsyneenä matkaan. Koko matkan ajan koitin saada ajatuksen valioitumisesta pois päästäni. Ja se ihme tapahtui heti ekoissa kisoista Yoyo palasi kotiin VALIONA!!
*Sain ensimmäiset yksityisoppilaat (siis oikeat! Onhan noita ennenkin ollut, mutta..)
*Kävimme pitkästä aikaa mätsärissä ja Yoyo esiintyi hienosti ollen punaisten aikuisten toinen.
*Kuun lopussa kävimme Mikon koulutuksessa ja välillä tuntui että kaikki menee kuin unelma, mutta sitten tuli taas seinät vastaan eikä mikään meinannut onnistua. Sehän on tämän lajin ihanuus – eikö! Päivä oli kyllä melkoinen: 3 koiraa hierottu – 1½ tunnin treenit – 1 kouluttaminen – 1½ tunnin treenit
 
__Marraskuu__
*Kuukausi alkoi sitten kahden viikon sairastelulla
*Sairaanakin oli pakko kisata eli käytiin pyörähtämässä Pieksämäellä. Minä juoksin puolikuntoisena toisen radan, jonka jälkeen luovutin ja Yoyo sai ensimmäisen varaohjaajansa virallisissa kisoissa. Nolla oli ihan millien päässä, mutta pikkuinen kiersi esteen takaa ja hyllytti. Hienosti se kuitenkin meni!
*Seuraavaksi teimme uuden alue valtauksen eli aloitimme rally-tokon! Yoyo on siinä niiiiin lahjakas että kouluttajatkin menee usein sanattomaksi. On se vaan niin erikoinen podengo :)
*20. päivä kisattiin sitten Varkaudessa, josta tuotiin kotiin yksi nolla sijalla kolme. Hävisimme tykki bordereille, joten olen toooodella tyytyväinen.
*Varkauden kisojen jälkeen Yoyo sai uuden lempinimen (kiitos Jutan) eli Poppis! Taitava pikku poppis!
*Lomailimme vielä tässä kuussa Lieksassa ja muutimme takaisin kotiin pitkän putkirempan jälkeen
 
__Joulukuu__
* Vuoden viimeiset agikisat käytiin itsenäisyyspäivänä Joensuussa, jossa kaksi supernollaa oli todella lähellä. Vauhti on vienyt hieman hallintaa, mutta eiköhän me löydetä tasapaino vielä ennen kesää, jolloin ollaan voittamattomia ;) Eiks yeah?
* Vuoden koitoksista oli jäljellä enää Helsinki Voittaja ja Voittaja -10. Lauantailta tuomisina ERI-1 PN2 sekä cacib ja sunnuntailta masentava EH-2

*Nyt on aika treenata, levätä ja nauttia joulusta  
 
 
 
Nollat 2010
1.     23.1
2.     22.5
3.     12.6
4.     4.9
5.     4.9
6.     2.10
7.     2.10
8.     16.10
9.     20.11
 
Kisoja yhteensä 35, joka on minulle aika vähän, mutta tästä ”kiitos” kuuluu murtuneelle ranteelle.

0% 25,72 (9kpl)
Hylky% 37,15 (13 kpl)
Tulos% 62,86
 
Vuosi2009 (52 kisaa)
0% 8,84 (nollia 17 kpl)
Hylky%10,4 (20kpl)
Tulos% 89,6
 
Kun vertaa edellisiä vuotta 2009 ja 2010 huomaa selkeä eron kisa määrissä. 17 starttia on paljon! Tätä jään nyt miettimään ja toivon että ensi vuonna prosentit ovat lähempänä vuotta 2009 eikä tätä vuotta. Loppu vuoteen on ehdottomasti vaikuttanut niin positiivisesti kuin negatiivisesti tuo vauhdin tuonut Ville Vallattomuus pikku popollani. 
 
 
 
Vuoden tärkein asia Yoyo on SUOMEN AGILITYVALIO!!!!!